Kuluneita ja risoja. Sekaroskiin, arkisemmin roskikseen. Tilaa mainiosti: 45cm x 24cm x 36cm.
Apua, käsistäni putkahtelee villasukkia...
5 vuotta sitten
Jokaisena helmikuun päivänä heitän jonkin tavaran pois ja raportoin tänne, mitä ja miksi. Kotihan alkaa täyttyä kaikenmaailman tavaroista, joita vain jostain syystä ei tule poistettua. Nyt on mahdollisuus päästä eroon 28 tavarasta.
Onpa kaunis tuo päällimmäinen laukku, mutta eipä ne ikuisuutta kestä.
VastaaPoistaKeittiön kaapista heitin tänään pois 5 keittokirjaa. Tai ei niitä oikeastaan voi keittokirjoiksi sanoa, aika pieniä kirjoja ja vanhojakin. En muista niistä mitään tehneeni tuskin koskaan. On salaattikirja, kalaruokakirja, kasvisruokakirja ja pari muuta. Kokeilen, jos Konttiin kelpaisivat. Useita ruokaohjekirjoja kaappiin vielä jäi ja netistähän sitä nykyisin löytää vaikka mitä ohjeita. Mutta vanhasta Kotiruoka-keittokirjasta en luovu :-)
Kyllä tänäänkin olisi muuten keinovaloa tarvittu, kun pilvistä oli koko päivän:-)
Monenlaisa ruokakirjoja :) Keittokirjasia kertyy, ja usein kuvittelee, että jotain resptiä kokeilisi. Minullakin olisi pino resptejä, joita olen kerännyt lehdistä, ne voisi käydä läpi...josko "pääsen pois tuolta vaatehuoneesta" :D
VastaaPoistaLuulisi, että ne kelpaavat Kontiin, onhan sitä aina kiva ottaa uusi reseptikirja ja lukea sitä, jos vielä edullisesti saa.
Joo, kai tämä nyt sitä ilmastomuutosta on :(
Aurinkoa ensi viikkoon!